Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

26.5.2016

Valot pimeyksien reunoilla ovat harvassa..

..Mutta olemassa!


On hienoa voittaa, mitä vain. Mitä suurempi voitto, sitä paremmalta se maistuu. Aina ei kyseessä tarvitse olla kilpailu, riittää että tekee jotain, johon ei ihan aina uskonut pystyvänsä. Jotain, millä on itselle suuri merkitys. Ja miltä nyt tuntuu?? - sanoin kuvailemattoman hyvältä!


Vaikka sainkin vain pisaran merestä, olen niin onnellinen, että tällä pisaralla jaksaa taas todella kauan. Se on kuin uusi voimavirta, valkea piikki elämän harmaissa ja tummissa sävyissä.  Jos tilanne olisi normaali, ei hevosen ravaaminen saati laukkaaminen saisi olla sen kummenpi asia, kuin paskominenkaan. Toki hevosen elämän ensimmäiset kakat sekä askeleet ratsastajan kanssa näissä askellajeissa voisi olla jonkinmoinen riemuvoitto. Mutta minullahan on jo viisivuotias, näihin asioihin vuosia sitten koulutettu hevonen. Toisaalta meidän tilanne ei olekaan normaali. Ei ole normaalia, että syntymästään liikkumaan rakastunut hevonen lopettaa liikkumisen kokonaan. Laukkaa rakastava otus ei suostu ottamaan askeltakaan hidasta käyntiä nopeanpaa askellusta. Mahahaava on yleistä, niin ennen vanhaan, kuin tänä päivänäkin. Muotitaudiksi se on tullut vain sen takia, että nykyisin vaivan pystyy diagnosoimaan ja hoitamaan. Ennen on ollut vain kilttejä ja kurittomia hevosia, vailla tietoakaan siitä, että kuritonkin olisi oikeasti kiltti, mutta kipu saa sen tuhmaksi.


Olin joskus rohkea ratsastaja, mutta nyt en ole. En etenkään kilometrien päähän valkeana loistavan läsipään kanssa. Toisaalta rohkeuden puute on antanut minulle enemmän tilaa tunteelle ja kuuntelulle. Jos ja kun hevonen vaikuttaa kurittomalta, rohkea minä olisi laittanut hevosen enemmän töihin. Jos ollaan tuhmia, tehdään aresti tunteja, koska tuhma ei saa olla. Mutta vähemmän rohkea minä kuuntelee hevostaan. Tuhmalla lapsellakaan ei kaikki ole kunnossa, jos sen on kiusattava muita ja oltava tuhma. Silloin ongelmia ei korjaa tunti jälki-istunnossa. Yleensä se vain pahentaa asiaa. Ja kun hevosellani on tarve olla tuhma, on parempi selvittää syy, sillä tuhmuus on aina seurausta syystä, se ei koskaan ole syy itsessään. On kai väärin sanoa, mutta pidän pelkoani rikkautena, sillä se avaa minulle ovia muihin suuntiin. 

Simon oli aika ottaa taas satula selkään. Pieni aavistus mielessäni oli jo hevosta varustaessa. Intuiitio, joka sanoi, että tästä tulee vielä hyvä päivä. Hevonen oli levollinen, melkein nukkui, kun satuloin sitä. Edes mahavyön kiinnitys ei aiheuttanut korvien kääntymistä lukuun ottamatta yhtään mitään. Ja kentälle perässäni kulki varsin rento olento. 


Selkään noustuani lähdimme kävelemään eteenpäin. Aivan ensimmäiset askeleet vaikuttivat hieman huteran tuntuisilta, sellaisilta, että hevonen on johdattanut minut harhaan tai olen lukenut sitä koko ajan väärin. Sellaisilta, että kohta on herne tukkinut ruokatorvenkin. Mutta se fiilis kesti vain muutaman ensimmäisen askeleen. Ehkä unohdin hengittää.. 

Matka jatkui ensin käynnissä tovin jos toisenkin. Löysin ohjin, puolipitkin ohjin ja lopulta ohjat tuntumalla. Lähtötilanteeseen nähden, jossa hevosta pystyi ratsastamaan vain löysin ohjin, olemme tulleet jo pitkän matkan eteenpäin. Voin jo käynnissä ratsastaa, vaikuttaa hevoseen. Kääntää sitä, pyytää hidastamaan ja hieman eteenpäinkin. Niin pieniä, mutta oikeasti ihan valtavan isoja asoita, mutta niitä arkipäivän itsestään selvyyksia oppii arvostamaan vasta sitten, kun ne eivät enää ole itsestään selviä. 
Ravi lähti käynnin tavoin liikkeelle, ensin huterasti tunnustellen. Pyysin ehkä aavistuksen liian aikaisin hevosta ravaamaan myös lyhyen sivun, sillä herne tukki hetkeksi hengitystiet. Muutama etuosan kevennys ja pieni ympyrän kääntö kuitenkin saivat herneen tippumaan kentän hiekkojen joukkoon, jonka jälkeen allani oli kuin eri hevonen. Sain pieniä palasia siitä hyvän mielen hevosesta, jonka minä omistan. Hevosesta, joka haluaa liikkua allani, joka haluaa tehdä kanssani yhteistyötä, tanssia kanssani. Pitkään aikaan en ole tuntenut hevostani niin kevyenä ja pehmeänä. Niin halukkaana ja samalla varman oloisena siitä, että me todellakin mennään ja askelta seuraa seuraava askel. 


Koska tunne ei kestänyt vain yhtä askelta tai yhtä pitkää sivua, vaan seurasi mukanamme kummassakin suunnassa, joku järjen ääni käski siirtää hieman sisäjalkaa eteenpäin. Simo on oppinut hyvin  nopeasti nostamaan laukan pelkästään sisäjalan siirtämisestä eteenpäin ilman, että jalkaa edes käytetään sen enempää. Tässä kohtaa se on todella kiva asia, sillä saan testattua ilman painetta hevosen halukkuuden siirtyä laukkaan. Toisaalta, jos hevonen ei ole halukas laukkaamaan, se ei kuitenkaan pahastu siitä, että jalkani siirtyi, sen sijaan kuin se pahastuisi pohkeen käyttämisestä. 


Olin aika varma, ettei hevoseni kuitenkaan lähde tähän pieneen signaaliin mukaan ja nosta laukkaa, mutta väärässä olin. Hevoseni nosti laukan, tosin pukkien ja hyppyjen kera. Mutta pääasia oli kuitenkin se, että koko pitkä sivu edettiin laukan tapaisella pomppuhyppelyillä eteenpäin, eikä hevonen jäänyt paikalleen pomppimaan kiukkuisena. Tunteellinen minäni sanoo, että hevoseni olisi halukas jo laukkaamaan, mutta se ei ollut aivan varma vielä siitä, onko se kivutonta ja miellyttävää. Sillä ei kuitenkaan ollut ollenkaan sellainen ajatus, että se olisi kiukutellut hyppiessään kolmitahtista pomppuloikkaa eteenpäin, vaan enemmänkin hämmentynyt siitä, että nyt tosiaan mennään laukkaa. 



En kuitenkaan halunnut ahdistaa ratsuani liikaa, sillä meidän flow ei kestä diktatuuria, meidän menossa vallitsee täysi demokratia, enkä halunnut tuottaa hevoselleni tunnetta, että väkisin yritän luotsata meitä johonkin, johon emme ole täysin valmiita. Vaihdoimme kuitenkin suuntaa ja jatkoimme hetken ravissa, kunnes hevonen totesi, että nyt ollaan valmiita; laukataan! Ja niin me laukattiin etenpäin, ilman pomppuja ja hyppyjä. Tosin tämä ratsastaja kyllä hyppi hikisen kypäränsä sisällä ilosta ja onnesta. Minä niin rakastan tuota hevosta, niitä tunteita, joita tuo hevonen antaa minulle. Täytyy vain antaa aikaa, uskoa tulevaan ja nauttia hetkistä, joissa on nautittavaa!


10 kommenttia:

  1. toka vika kuva on aivan ihana :)

    VastaaPoista
  2. En ole aikaisemmin kommentoinut, mutta lueskellut melko useasti kuitenkin. En voi lakata hymyilemästä sille tunteelle, joka tekstistä ja kuvista välittyy. Istun ihan tyhmänä ja koitan laittaa sitä välittyvää tunnetta sanoiksi, mutta en osaa. Kun ei niille syvimmille edes ole sanoja. Jotakin läsnäolevaa pehmeyttä, aitoutta, hyväksyvää, rakkautta. Että hyväksyt hevosesi ihan juuri sinä kuin se on. Toivon että voit uskoa ja luottaa omaan fiilikseen, lisää valoa pimeyksien reunoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhistus kuinka ihanasti sanottu! Todella hyvän mielen sait aikaan, KIITOS! :)

      Poista
  3. Muistaakseni vatsahaava on teillä vanha tuttu. Miksi et syöttäisi sille omepratzolia ylläpito annostuksella? Omepratsol ylläitoannoksena maksaa n2€ pv. Suosittelen. Omallani toimii. Ainoa miinus on ne tabletit. Mutta omani syö nekin hyvin, kunhan ruoka jonka kanssa se ne saa on maittavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisesta en ole koskaan kuullutkaan tablettiversiona. Onko se resepin alainen valmiste? Nyt kokeillaan vatsan tukihoitoon tarkoitettua valmisteita ja /tai yrttejä. Toiset toimii ihan ok, mutta osa on ollut täysin toimimattomia. Kyllähän tämä aikamoista kokeilua ja testailua on, mikä on toimiva kattaus. Mielelläni kuulisin noista tableteista enemmän :)

      Poista
    2. Elikkä omepratzol on ihmisten vatsalääke, jossa on täysin sama vaikuttava aine ku gastrogardissa, mutta hinta on huomattavasti huokeampi. Koska tabletit on ihmisille, se tarkoittaa, että hevonen saa syödä niitä aika annoksen :D Omani aloitti ensimmäiset 3vko 56tbl aamuisin (1tbl 40mg). Tabletit on siis sellaisia joissa on jauhe sisällä (mikä lie oikea nimitys), ja tulevat läpipainopakkauksissa joko 20mg tai 40mg. Ne syötetään aamulla ensimmäisenä, mielellään ennen aamuheiniä, ja ne auttavat suojaamaan vatsaa vatsahapoilta. Monet ovat sanoneet, että ovat jopa vaikuttaneet paremmin kuin gastrogardikin.

      3vko:n hoitava annostus maksoi alle 100€, ja nyt mulla on 18pv ylläpitoannostus, alle 50€. Mun hevosta ei oo ultrattu, koska oireet on ollu sillä todella kauan jo ovat selvät, joten en halua paastottaa sitä. 3vko:n hoitojakson aikana lopetti kylkien puremisen, mutta on edelleen hapan harjatessa, joten pidän ylläpitoannostusta niin kauan kuin se sitä vaatii. Mitään haittaahan siitä ei ole (muuta kuin rahan kuluminen).

      Tämä on resetilääke. Paras tapa saada sitä, on että ell. tilaa sen itselleen ja tuo sinulle. Apteekit saattavat suuttua, kun haet 42 pakettia omepratzolia heiltä :D. Suosittelen kokeilemaan. Krooniset vatsahaava hevoset saattavat syödä tätä enemmän tai vähemmän koko ajan, eikä omistaja vielä mene vararikkoon. Itse pyrin siihen että pääsisin lopettamaan tämän joskus, mutta pidän itselläni muutamia pakkauksia koko ajan, jotta aina ennen matkustamista tai kun tiedän että on tulossa rankka reeni, niin annan hevoselleni annoksen.

      Poista
    3. Anonyymi7/6/16 14:21

      ultrauksella tietenkin tarkoitin tähystystä :D. Hevoseni muuttuu jatkuvasti vähän rauhallisemmaksi hoitotilanteessa. Se on oikeasti aiavan älyttömän kiltti, mutta heti kun alan harjata se hermostuu, mutta nyt jo vähemmän. Ei potki enää yhtä paljon harjatessa. Varmaan syötän tätä ainakin heinäkuun yli, kun on kisoja sun muuta, niin ei pääse ainakaan stressin takia pahenemaan vaivat.

      Poista
  4. Pienistä ilon pisaroista kasvaa vähitellen jotain isompaa :o)
    Kyllä meidänkin ei niin mahtavan jakson jälkeen muille melko mitättömät asiat ovat isoja ilon aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se usein tuppaa olemaan :) Toivottavasti tällä kertaa myös täällä. Pienet asiat saa uusia merkityksiä kovin helposti tässä lajissa ;)

      Poista