Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

8.5.2016

Paccellicupin ensimmäinen osakilpailu

"Hyvällä tuurilla yli 60% tulos olisi mahdollista, 
mutta jännittyminen syö kyllä pisteitä niin helposti, 
että en kyllä ihmeitä odottele."


Ja tällä fiiliksellä lähdimme hakemaan Hyvinkäältä luokan jumbosijaa, sillä tottahan on, ettei ponilla pärjätä pitkän linjan jalostuksen tuotoksille. Siksipä onkin tärkeintä kisata vain itseään vastaan, pyrkiä hyvään suoritukseen ja antaa ponille mahtavia kokemuksia. Poni ei tiedä sitä, onko se luokkansa viimeinen vai ensimmäinen, se ei myöskään tiedä olevansa altavastaajan roolissa. Se tietää vain sen hetken, jossa elämme ja olemme. Vain ne asiat, joita se itse kokee. Se tietää, kun on onnistuttu ja sen, että siitä ollaan ylpeitä. Se tunnistaa myös ratsastajan pettymyksen. Poni ei kuitenkaan välitä siitä, saako se hyväksytyn vai hylätyn suorituksen.

Normaalisti nuorten luokat ovat ensimmäisinä, jonka vuoksi kisapäivän joutuu aloittamaan jo ennen kukonlaulua. Nyt kuitenkin meidän luokka alkoi vasta 15.20, joten meillä ei ollut aamulla mitään kiirettä ja ponin pesun sekä kengityksen kerkesi suorittamaan aamupäivän aikana. Ponille laitettiin pari viikkoa sitten väliaikais kengiksi sivukäänteelliset etukengät, jotka eivät missään nimessä sopineet ponille, se ei saanut tarpeeksi tukea ja menetti helposti tahdin ja tasapainon. Niinpä halusin etukäänteelliset kengät, joissa poni on aiemmin liikkunut oikein hyvin. Ja niin kävi nytkin, ponin ravi parani huomattavia määriä, kun sen kengitys uusittiin. Pienillä asioilla on suuri merkitys. 

Hyvinkäälle saavuttiin "hyvissä ajoin" paitsi, että allekirjoittanut oli ajatellut luokan alkavan 15.40, joten aikataulutin meidät mahtavasti paikalle hieman tuntia ennen luokan alkua ja virheeni huomasin vasta kellon lyödessä 15.00, kun Equipesta tarkastelin lähtöaikaani, joka oli luokan viidentenä. Eipä siinä paniikkia tullut, kun kuumalla kelillä ponia oli turha nuukahduttaa pitkällä verryttelyllä. Kotti on jo sen verran konkari kisapaikoilla, ettei se turhia häsläile. Sen kanssa kisapaikalla oleminen on varsin helppoa, eikä aikaa kulu turhiin asioihin. 

Kilpailut olivat meidän ensimmäiset ulkokilpailut ja ne käytiin kahdella vierekkäisellä radalla. Hieman arvelutti, kuinka poni suhtautuu viereisellä radalla olevaan ratsukkoon ja toisen sivun päädyssä olevaan verryttelyalueeseen, jossa vilinää ja vilskettä riitti. Virallinen verryttelyalue oli siis samaisella kentällä, jossa radat, mutta siellä oli kuin sillit sumpussa sekaisin nuoret hevoset ja toisella radalla käytävän luokan ratsukot. Ei ponilla mitään asiaa 170+cm mörssäreiden joukkoon, sillä poni jännittyisi tilanteesta aivan kauheasti. Ponihan oli koko kilpailun ainut poniedustaja ja tällä yhteisellä kisakokemuksellani olen huomannut, että poni on aina, tilanteesta riippumatta se joka joutuu väistämään. Onneksi myös maneesi oli varattu juoksutukselle ja selkään nousulle, mutta siellä oli myös mahdollisuus hieman verrytelllä, niinpä pysyimme ponin kanssa maneesissa verryttelyn ajan, vaikka siellä oli ihan mahdottoman tukalaa kuumuuden ja seisovan ilman takia. 

Koska olin tosiaankin 20 minuuttia myöhässä, huomasin myös verryttelyajan jäävän rajalliseksi, onneksi en sitä tajunnut alkuun, joten paniikki pään sisällä ei kerennyt syntyä. Sain ponin verryteltyä ravissa ja vasemmassa laukassa hyvin, mutta suuntaa vaihtaessa mieheni tokaisi, että justi kohta pitäis mennä. Äkkiä juosten kustiin vielä oikeaa laukkaa, joka meni verrytellessä jo hieman heikosti, se ei oikein lähtenyt riittävällä voimalla pyörimään ja kantamaan. Mutta aikaa ei ollut hioa enempää, sillä radalle oli maneesilta ponin askelilla pitkä matka ja aikaa puolikkaan suorituksen verran. Kerkesimme kuitenkin vallan mainiosti tallustella verryttely kentälle, jonka läpi meidän piti syväsukeltaa, jotta pääsimme radalle. 

Ponin itseluottamus on kasvanut sen verran, ettei sitä enää aivan kauheasti pelota muut hevoset, joten se ei oikeastaan saanut missään kohtaa valtavaa jännitysmomenttia päällensä ja onnistuimme pääsemään kouluaitojen sisälle. Radalla poni ei välittänyt muista hevosista laisinkaan, sillä radat oli hyvin erotettu toisistaan ja verryttelytilasta, vaikka ne aivan samalla kentällä olivatkin vierekkäin. Hyvinkäällä oli selvästi Mikkeliä paremmin koulutetut kouluaidat, sillä ne seisoivat notkumatta paikoillaan, koko päivän ajan. ;) 


Kerkesin ennen pillin vihellystä ravaamaan ponilla kumpaankin suuntaan radan ympäri, eikä ponia jännittänyt mikään kohta, joten tilanne näytti ihan lupaavalta. Radalle lähdettiin ravissa, jo heti keskihalkaisijalle kääntyessä tajusin satulan olevan hieman vinossa, mutta nyt ei enää auttanut rueta korjaamaan. Samalla poni oli sitä mieltä, että nyt siirrytään käyntiin, mutta onneksi olimme yhtä mieltä siitä, että ravilla jatketaan. Ravista löytyi ihan kiva tahti ja meno oli varsin tasaista, ainoastaan hieman ponnetonta ja lyhyttä askelta. Kiemurauralta suunnanvaihto sujui ihan kivasti, poni pysyi rentona suunnanvaihdon ajan ja pitkällä sivulla askeleen pidennys oli treenejä parempi tahdin suhteen, sillä poni ei rikkonut laukalle. Sekin jäi valitettavasti kuitenkin hieman ponnettomaksi, ja olisi saanut olla selkeämmin eteenpäin. Käyntiin siirtyminen oli ok ja käynti ihan välttävää. Poni olisi saanut kuitenkin venyttää paremmin eteen, olla aktiivisempi ja irtonaisempi, etenkin lavoistaan. Pitkän kouluradan käyntilävistäjä tuntui hetken aikaa jo epätoivoiselta, kun alkoi tuntua, ettei käynti lähde millään polkemaan takaa eteen. 

Siitä sitten siirtyminen raviin ihan ok, ja valmistautuminen laukkaan. Jo ravissa tuntui, että poni on ulospäin, sekä meidän satula oli valunut enemmän vasemmalle puolelle. Kaiken lisäksi minä, joka treeneissä olen jo oppinut, ettei ponilla käytetä yhtään ulkojalkaa nostoissa, sillä muuten nousee väärä laukka, varmistelen laukannostoa ulkojalalla. Ja mitäs sieltä sitten tulee? Niinpä, korjauksessa teen vielä saman virheen uudestaan - idiootti! Kolmannesta kerrasta blondi vasta oppii ja saimme nostettua oikean laukan. Askeleen pidennys laukassa lähtikin sitten niin hyvin, että olin pakahtua ponin selässä ylpeydestä. Se ei ole koskaan lähtenyt samalla tavalla kentällä ollessaan, maastossa toki olemme saaneet hyvää draivia, mutta ei kentällä. Ja nyt, poni vain lähti. Siinä pitkällä sivulla kerkesi jo ajatella, että hitto, nyt tulee toispuoleiset laukat, jos tämä oli vain ponilta joku aivopieru. 

Siirtyminen takaisin harjoituslaukkaan onnistui pehmeästi ja tasapainoisesti niin, että askeleen pidennykseen tuli selkeä ero. Laukasta raviin siirtyminen onnistui myös todella pehmeästi, mutta ravissa askeleen pidennys lävistäjällä ei taaskaan lähtenyt ihan niin hyvin, kuin olisi voinut. Kyllähän poni pidensi askeltaan, mutta takaosan työskentely jäi puutteelliseksi. 

Vasen laukka löytyi heti ja puoliympyrä onnistui varsin mukiin menevästi. Pitkän sivun askeleen pidennys lähti yllätyksekseni vielä paremmin kuin oikea, eikä ponin selässä voinut enää muuta tehdä kuin hymyillä. Siirtyminen harjoituslaukkaan taas selkeästi ja pehmeästi, siitä raviin ja puoliympyrä ravissa. Vasta loppupuolella ympyrää poni lähti kunnolla ravaamaan, rennosti kropan läpi. Siitä taas keskihalkaisijalle, jossa poni oli taas sitä mieltä, että nyt ois jo käynnin paikka. Keskihalkaisijalla tuli ihan hyvää ravia, pysähdys ja tervehdys. Ja niin tyytyväisenä poniin, kuin vain voi olla. 

Stewardin tarkastukseen, josta palkkioksi pillimehu ratsastajalle. Ja se tuli kyllä tuossa kuumuudessa tarpeen, sillä muuten olisi nuukahtanut lopulta ponin selkään. Minä lähdin ponin kanssa tallustelemaan traileria kohti, kun mieheni jäi katsomaan seuraavan suorituksen ja kuuntelemaan prosentit. Minun suorituksen jälkeen tuli edellä menneen ratsukon prosentit, jotka kuullessani ajattelin, että jaahas, se on sitten nippanappa 55% meille.. 



Trailerin luona purin ponin varusteista ja pyyhkäisin kostealla sienellä viilennystä ponille, joka ei koko matkan aikana ollut vielä juonut yhtään vettä ja se alkoi jo ponissa näkyä. Sen verran se vielä jännittää, ettei se kykene juomaan. Syömään se kuitenkin on jo matkojen aikoina oppinut. Ja suorituksen jälkeen se oli jo niin rento ja raukea, että vesikin ihan vähän maistui. Poni rohmusi maasta kaiken vihertävän ruohon, kun minä laittelin kuljetussuojia jalkoihin. Lopulta mieheni tuli jokseenkin iloisena ja totesi siinä, että menipäs kivasti, 69,400% Tulos kuulosti niin uskomattomalta, että oli pakko tarkastaa equipesta, oliko nyt kuuluttajalla tullut jokin erehdys. Eipä ollut! Hieman harmitti jo laukannoston virheet, sillä ilman niitä olisimme paukkuneet uudelle kymmenluvulle.  Eipä siinä voinut olla poniin tyytyväisempi, aivan mahtava tulos ja mikä parasta, ei oltu jumbosijoilla, vaan taakse jäi useampi kouluratsuksi jalostettu yksilö. 

Ravi 6,7 
Käynti 6,6 
Laukka 7,5
Kuuliaisuus 6,9 "vaikeuksia nostaa oikea laukka"
Yleisvaikutelma 7,0 "enimmäkseen pehmeällä tuntumalla, pitäisi työskennellä aktiivisemmin läpi selän, 3 puhdasta askellajia, pitäisi ratsastaa paremmin etreen, jotta poni käyttäisi selkäänsä paremmin." 

Omasta mielestäni raviosuus oli meillä normaalia huonompi. Toki kuumuus verottaa ponista osansa, mutta jollain tapaa laitan vielä jännityksen piikkiin. Joskin kaikkinensa poni ravasi koko ohjelman paljon tasaisemmin ja rennommin, kuin aiemmin, mutta tietty draivi ja potku puuttui. Käynnistä puuttui aktiivisuus. Mutta laukkaohjelma, rikkeistä huolimatta oli ehdottomasti parasta, mitä poni on koskaan esittänyt.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti