Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

21.5.2016

Tänään todellisuus ei ollut niin masentavaa

Eilen illalla hevoseni painoi päänsä syliini, aivan kuin sanoen 
"älä huoli, kyllä me tästäkin selviämme yhdessä"


Päivässä kerkeää tapahtua paljon. Viikossa vielä enemmän. Elän hiljaiseloa hevosteni suhteen blogissa, salailenko jotain? Peitän totuuksia ja tuon julki vain hyviä ja onnistuneita päiviä?! Niin se sitten ehkä on. Tai sitten yksinkertaisesti kasvava paskakasa niskan päällä ei motivoi kirjoittamaan julki sitä, mitä meillä on tapahtunut. Kuka haluaa kirjoittaa päivästä toiseen nasevaa valitusta ja loputonta ongelmien määrää? 

Kyllä, sen tiedän, että niistä teksteistä tulee ne "hittituotteet" ne joita luetaan ja kommentoidaan kaikkein eniten. Koska onhan se kiva lukea, kun toisella menee huonosti. Sen sijaan onnistumisia ei useinkaan noteerata millään tavalla. Mutta ai että, on kiva avata suunsa myös kommenttikenttään nasevasti ja näsäviisaasti silloin, kun kerron avoimesti ongelmistamme. Usein saan mielipuolisen-, paskan ihmisen diagnoosin, joka suorastaan rääkkäämällä rääkkää hevosiaan ja etsimällä etsii vikaa hevosesta, koska ei voi myöntää olevansa täysi paska itse. Kiitos tästä kaikesta, tämä on nyt tiedostettu ja sisäistetty lopullisesti. Olen paska, mitä sitten? Tuletko ja ostat (rahalla, tottakai) hevoseni minulta pois, jotta se, mikä niistä on vielä jäljellä, pääsisi pois paskan ihmisen kynsistä? Tervetuloa, saat viedä, muistaen ottaa sen reilun tukun rahaa mukaan, arvo se on paskallakin! 

Ja miten meillä on sitten mennyt? -Hyvin ja todella huonosti!

Tiedättekö sen tunteen, kun valoa näkyy tunnelin päässä? Lähdet kulkemaan valoa kohti, sillä siellä on kolo, jossa tunnelista pääsee pois. Mutta matkalla joku kaataa rekkalastillisen paskaa valonpilkkeen päälle ja olet taas eksyksissä pimeässä tunnellissa. Kuinka paljon yhden ihmisen ja yhden hevosen on kärsittävä vääryyttä ja epäoikeutta? Kuinka paljon meidän on kestettävä tätä pettymysten määrää? Loppuuko tämä askel eteen - kymmenen taakse -taktiikka koskaan? Mikä ei tapa, se vahvistaa. Tämän reissun jälkeen olen sitten jo todella vahva, tai jotenkin niin sen on mentävä. 

Simo eteni todella kivasti matkallamme kohti ratsastettavaa hevosta. Ravailtiin jo ihan kivasti, sillä tavalla, että pystyin ravaamaan jo ison ympyränkin ja hetkittäin jopa pyytämään ravin jatkumista, jos hevonen oli vetää liinoja kiinni. Oli hyvä hetki antaa muutama vapaapäivä tähän väliin. Antaa pojan olla laitumella ja mietiskellä, kuinka täti selässä ei ehkä olekaan kiusaaja, vain tietämätön typerys. 

Laiduntamisesta ja vapaasta herra herkkämieli ei laittanut ollenkaan pahakseen, mutta hetkonen.. Sehän ontuu! Käynnissä ontumista ei ollut näkyvissä, mutta ravissa hevonen oli selvästi epäpuhdas. Meillä on ehdoton nollatoleranssi kummankin hevosen kohdalla epäpuhtaudelle. Ja jos ne eivät ole 100% puhtaita, ne ontuvat, vaikka sellaisenaan voisi vielä huoletta mennä kouluaitojenkin sisäpuolelle.  Jos olisin koulutuomari, viheltelisin pilliin usein. Epäpuhtauden asteella ei ole merkitystä, jos hevonen ei liiku puhtaasti neljällä jalallaan, se on silloin kipeä jostakin. Tosin meidän kohdalla ontuminen oli hetkittäin niin selvää, että kuuluisa sokea Reettakin olisi sen nähnyt. Jumaliste, miksi juuri nyt. Miksi meille käy näin, aina? Hetken mielessäni jo ajattelin, että eipä siinä muuta, kuin kaivuria kutsumaan. Tai ehkä sen voisi laittaa makkaraksi. Yön googlettelin, kunnes lopulta päätin, että hevonen tutkitaan taas kerran. Mutta tällä kertaa en pystyisi lähtemään klinikalle ihan heti, joten lääkäri saisi tulla laitteinensa kotiin. Ja jos ei olisi ollut klo 2:00 yöllä, olisin niiltä sijoiltani soittanut eläinlääkärille. Aamulla päätin vielä itse diagnosoida hevosen ontuman. Mikä jalka se todella on, miten hevonen astuu, onko sillä turvotusta, lämpöä tai muita selviä merkkejä siitä mikä voisi nyt mättää? Järkeen ei mahtunut niveltulehdukset, sillä missä se nyt niitä olisi saanut? Jos hevonen ei kestä kolme kertaa viikossa 10 minuutin kävelyä kentällä, onko siitä hevoseksi koskaan?.. 

Ja niin pyysin miestäni esittelemään kolmijalkaisen ystävykseni ravissa. Uudelleen ja uudelleen. Voisiko yhdellä kengällä kulkeva hevonen olla puhtaampi, vai onko minusta vihdoin tullut puusilmä? Hevonen tosiaan pudotti kenkänsä toisella, vaiko kolmannella karkausreissullaan.. Lopputulos oli kuitenkin Perjantai aamuna se, että tästä lähdetään nyt iltapäiväksi töihin ja katsotaan sitten Maanantaina tarvetta uudelleen. Illalla halusin nähdä hevoseni uudelleen esitettynä, jos vaikka unihiekat silmissä olisin katsonut liikkumisen aivan väärin. Mutta ei, hevonen ei tosiaankaan onnu. Voi pyhäjysäys sentään! Ystävättäreni jo kielsikin maalaamasta piruja seinille ja käski vain uskoa siihen, että hevonen on nyt puhdas, se ei ole kipeä ja tilanteen täytyy vain antaa olla niin. Ei kaikkea voi järjellä selittää, tärkeintä on tämä hetki, ei mennyt eilinen. 


Niinpä tänään, viikon ainoana vapaapäivänä päätin tehdä ratsastuspäivän, aloittaen muiden hevosilla ja lopetellen omaan mysteerimussukkaani. Kottin kanssa kävimme pudottamassa viimeiset loman tuottamat löysäilyt maastossa ihastellen keväisiä maisemia ja tuoksutellen kesää. Kotti hieman myös maisteli kesän makuja matkalla. Luonto on ihan juuri puhkeamassa kukoistukseensa ja on pian kauneimmillaan. Poni on kyllä niin ihana, ettei siihen riitä mikään ylistyssana. Se on vain oma täydellinen itsensä, joka saa aina hymyn huulille. 

Simo oli Kottin maastoretken aikaan manikyyrissä, jotta tuhkimo sai kengät alle. Ja sitten hommiin. Vähän käyntiä löysin ohjin, jonka jälkeen hieman keräiltiin ohjia ja aloin aivan hitusen vaikuttamaan hevoseen ts. kerroin mistä halusin hevoseni kävelevän ja teimme kompromissin - kultainen keskitie. Simo oli ihan hyvällä mielellä, ei kiukkuinen tai äreä vaan melko leppoisa. Sain laskea jalat kylkien lähelle ja vähän liikkua satulassa ylimääräisyyksiä. Ja sitten, kun hevonen alkoi itse esittää toiveita siitä, että kohta voitaisiin vaihtaa vaihdetta, pyysin ravia. Ja hevonen ravasi, korvat hörössä ja oikein venytti ylälinjaansa eteenpäin rentona. Nostelimme useaan kertaan ravia kumpaankin suuntaan, eikä kiukkua ollut näkyvissä ollenkaan. Pieni harmaanoloinen ajatus hevosella vielä välillä vilahteli korvien välissä, mutta siltu niin positiivinen mieli päällä mentiin eteenpäin. Vielä ei aivan eteenpäinpyrkimys ole laukkaan vaadittavaa. Haluan hevosen nostavan laukan vähän vahingossa, ilman ratsastajan paineistusta. Sen aika tulee sitten, kun hevonen on siihen itse valmis. Nyt täytyy vain olla kärsivällinen ja odottaa. 

Valtakunnassa siis kaikki kunnossa. Odottavan aika on pitkä ja meillä odotetaan. Odotetaan kissanpentuja, sekä tänään tuoksuteltiin yöllä syntyneestä varsasta valtavaa varsakuumetta. Ja kuinka ollakaan, odotusta on jäljellä vielä noin kuukauden verran. Meille tosiaan on syntymässä varsa!

6 kommenttia:

  1. Ai teille tulee se varsa jo tänä vuonna? Oho! Odotan kovasti varsauutisia.

    Ehkäpä Simo oli vain astunut jonkun kiven päälle juuri ennen kuin näit sen ontuvan. :) Tiedän kyllä tasan sen tunteen, kun tarkkailee hevosta suurennuslasilla ja ahdistuu asioista, joita muut eivät edes huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tänä vuonna varsotaan, toivottavasti terve poni :)

      En tiedä, itsellä kävi kivi myös mielessä, mutta kun se muutaman päivän ontui ja yks kaks lopettaa? :O No, pääasia, että lopetti, oli syy mikä hyvänsä. Nyt iloitaan taas hetki :)

      Poista
  2. Tsemppiä! Tämä "harrastus" on niin pienistä hetkistä nauttimista ja aallonharjat tuntuvat usein lyövän yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä on juuri sitä! Ehkä se on koko lajin koukuttavin asia.

      Poista
  3. Jos se siitä, toivottavasti. Paljon on epäonnea teillä Simon kanssa, ihan kauhistuttaa ajatella miten itse tuollaiseen reagoisi, miten jaksaisi.
    Omat ongelmat ovat aika mitättömiä kuitenkin, vaikka niistä saakin aikaiseksi draaman omassa päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan on ongelmia, enemmän kuin laki sallii. Mutta onneksi on hevoset omassa tallissa, ei tällaista voisi vieraalla pitää, tallivuokrat juoksisi "turhaan" ja sellaista.. Jos positiivisuuksia saa etsiä.

      Jokaisella on omat ongelmat ja ne saa tuntua valtavilta. Minunkin ongelmat ovat varmasti ihan mitöttämiä jonkun toisen rinnalla, mutta juuri minulle niin valtavia. Tsemppiä teille! :)

      Poista