Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

11.5.2016

Kaveruus ei katso kokoa!



Voit seurata meitä myös facebookissa!

Simo on tosiaankin väläytellyt positiivisuutta jo mustaksi muuttuneeseen arkeen. Muutama ravin tapainen askel ensimmäistä kertaa tuntui niin hyvältä, että onnesta olisi voinut pakahtua. Päivä päivältä enemmän ja rohkeammin uskallan vaatia hevoselta varovasti lisää, varoen kuitenkin ylittämästä rajaa, jossa mennään yli. 

Tänään ravailimme jo kierros tolkulla kumpaankin suuntaan ja ihan hetkittäin tuntui, että hevonen olisi jo pienellä kannustuksella ollut laukkaamassa. En kuitenkaan uskaltanut ottaa vielä riskiä kokeilla, sillä jokainen eteenpäin menty askel on tässä kohtaa vielä kovin huteralla pohjalla, eikä ne kestä yhtään takapakkia. Aika on asia, jota Simo tarvitsee. Aika parantaa haavat, ne pään sisäiset, joita pitkä ja piinallinen onglemakierre sai taas aikaan. Pää on lopulta tuon hevosen vahvin ja heikoin lenkki.


 Niin kuin kuvista voi huomata, ovat pojat päässeet laitumelle. Simolle luvattiin laidunpaikka palkinnoksi raviaskelista, ja se tarttui syöttiin heti. Henkinen taisto oli sekä minun, että hevosen pään sisällä. Uskallanko vaatia, ottaa iskut ja temppuilut vastaan. Jos kokeilen, on homma vietävä jollain tapaa loppuun asti. Jos vaadin liikkumista, on hevosen liikuttava tai ainakin palauduttava vaatimuksen jälkeen maan pinnalle, ilman että tiemme eroaa kesken kaiken. Ja minä päätin kokeilla, otin rohkeuden mukaan ja jätin järjen pois, ja vain pyysin uudelleen ja uudelleen, niin että sain ne ensimmäiset ravin tapaiset askeleet. Eikä hevonen varsinaisesti missään kohtaa enää kiukutellutkaan.

Hevonen kävi kamppailua omassa päässään, se yhdisti kaiken liikkumisen kipuun. Ja minun avuista ja pyynnöistä se uskoi kokevansa taas kipua. Mutta lopulta, kun kaikessa rauhassa annoin hevoselle aikaa ja paljon kehuja, se uskalsi kokeilla kerran, toisen ja kolmannen.


 Kottille taas luvattiin laidunloma, jos se nappaa kisoista kelposuorituksen ja nätin kuudenkympin tuloksen. Ehkä poni tiesi hurmaavansa tuomarit upealla ulkonäöllään ja kiiltävällä karvalla, sillä se antoi niin hienosti kisapäivän aamuna pestä itsensä. Vesi on Kottista todella ällöttävää; ällöttävintä heti korvien koskemisen jälkeen. Korvat, ne ovat osa forestia ja niihin ei kosketa, ei edes hipaista, niin kuin oikeasti IKINÄ! Ja niin Kottikin lunasti itsellensä laidunpaikan ja viikon loman.

kaksi päivää kisojen  ja lettien purkamisen jälkeen.. Vieläkin kiharat ;)

Meille kuuluu siis vihdoinkin oikeasti hyvää!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti Simon ongelmat olisivat taas pikkuhiljaa takanapäin ja pääsisitte treenaamaan kesää kohden! Tsemppiä! Onneksi sulla on myös suloinen Kotti, jolla pääset treenamaan Simon sairaslomankin ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin toivon, että nämä ongelmat ois tässä. Saas nähdä. Mutta onneksi on Kotti, se pelastaa motivaation :)

      Poista