Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

9.4.2017

Kisakauden avaus

Harjussa järjestettävät 2-tason kouluratsastuskilpailut olivat minulle ja ponille tämän vuoden ensimmäiset kisat. Osallistuimme sekä helppo B, että helppo A -tasoiseen luokkaan, sillä viisivuotiaalle se on sallittua.

Helppo B luokassa starttasimme neljäntenä, joten saimme olla heti aamusta hyisen kylmässä, tuulisessa säässä. Onneksi verryttelyyn oli varattu kokonaan toinen maneesi. Helppo B:3 rata on meille jo varsin tuttu, sillä se ratsastetaan mm. aluemestaruuksissa. Radassa ei varsinaisesti ole mitään vaikeaa, eikä oikeastaan mitään tehtävääkään, kaarteita kaarteen perään, tasaisella puksutin ravilla. Joka meille tietenkin aiheuttaa hieman nukahtamista ponin osalta, ja minun on hankala saada pidettyä se terävänä laukkaa varten. Meille selkeästi parempia ratoja on sellaiset, joissa on vähän tempovaihdoksia ja tekemistä.


Avoimin mielin kohti kaikille avoimia luokkia. Me olemme ponin kanssa menneet ainoastaan nuorille hevosille avoimia luokkia. Ei paineita, eikä tavoitteita sen suuremmin, sillä tiedostamme ponimme olevan vielä näihin kinkereihin varsin varsan kengissä.

Verryttely oli melko pikainen. Vähän ravia ja laukkaa sen verran, että meillä oli hallintalaitteet eteenpäin ja jarrut. Eipä siinä muuta ole tarve tehdä, poni on treenattu tämän hetkiseen kuntoon jo aiemmin, turha sitä on alkaa veivaamaan verryttelyssä yhtään mihinkään muuhun, kuin mitä se on.


Rata lähti käyntiin ihan mukavasti. Tasaisen varmaa puksutusravia, melko hyvällä kuolaintuntumalla joka ajoittain painui liian alas -> pohkeella enemmän ratsastusta eteenpäin. Volttikahdeksikolla voltit olivat hieman liian suuret -> pienemmät ympyrät. Kiemurauralla poni pysyi tasaisena, mutta olisi saanut ravata aavistuksen aktiivisemmin eteenpäin. Tässä kohtaa rataa alkaa puksutinravi unettamaan. -> täytyisi ratsastaa poni teräväksi. Kaarteet olivat tasaiset ja linjavalinnat hyvät. Sitten tulee se ensimmäinen laukannosto, jota ennen poni jo miltei kuorsaa. Laukannosto ei ollut täydellisyyttä hipova, lähellekään. Vasten kättä, vasta toisesta pohkeesta! Ei tasapainoinen ollenkaan. -> Parempi valmistelu ja ponin herättely ennen nostoa! Voltti ihan ok. En nähnyt edelle meneviä kolmea rataa, ja tuskin niin kokeneilla, kouluratoja paljon kiertäneillä ratsukoilla mitään ongelmia olikaan. Mutta meilläpä oli, vasemmassa kierroksessa A-kirjaimen kohdassa oli mörkö. Saman mörön näki moni meidän jälkeenkin, joten siellä varmasti mörkö oli! Kesken laukan poni säikähti ja meillä meni rytmi hetkeksi täysin. Uusi laukka ja homma jatkui. Raviin siirtyminen kohdassa x ei tuottanut suurempia ongelmia. Uusi laukannosto taas hieman kättä vasten. -> Valmistele, valmistele ja valmistele! Voltti hieman liian suureksi, raviin siirtyminen kelvollisesti, sillä kummaltakin tuomarilta siitä kohtaa 7. Keskikäyntiin tarvitaan rentoutta ihan roppakaupalla lisää! Käynnissä ponin jännitys tulee esiin ja se esittää lyhyttä, ajoittain jopa tahditonta käyntiä, eikä kävele selän läpi.  Loppuun ihan kivasti.

Harmitti kyllä mokat, jotka oli täysin omasta ratsastuksesta kiinni -> siirtymiset kättä vasten. Sekä ponin säikähtäminen, jolle ei järkevää syytä keksitty. Hevoset näkevät maailman hieman eri tavalla kuin me ihmiset. Mutta silti olimme tyytyväisiä omaan suoritukseen ja ponin tekemään työhön. Se oli tasaisen varma alusta loppuun.


Tulokseksi saimme 64,318% Ja lopulta sillä irtosi 20 ratsukon joukossa ensimmäinen sija.


"Sujuva, hyvin ratsastettu ohjelma.
Hieno laukka,
raviohjelmaan vielä aktiivisuutta.
Käyntiin rentoutta."


"Kiva energinen poni.
Lisää tarkkuutta laukan nostoihin.
Käynti saisi olla selvempi yliastunta. "

Palkintojen jaon jälkeen oli kiiruhdettava verryttelemään ponia seuraavaan luokkaan, sillä meillä oli arpaonnea ensimmäiseksi lähtijäksi. Aasta emme ottaneet senkään vertaa paineita. Tarkoitus oli vain käydä ponin kanssa esittämässä vähän vaikeampia tehtäviä kisaradalla.

Radalle hieman linjan viereen, hyvä pysähdys, mutta liikkeelle lähtö käynnin kautta. ->Terävämpi lähtö, selvempi apu. Keskiravit alkaa olla ponin kanssa lemppareita, sillä ponilta alkaa löytyä jo aika kiva keskiravi. Siirtyminen keskiraviin hyvin, mutta takaisin harjoitusraviin siirtyminen saisi olla selvempi. ->Ratsasta loppuun asti tehtävä huolella! Puoliympyrä ja väistö uralle. Meidän ensimmäiset väistöt radalla. Hieman läpijuoksu, jossa olisi saanut olla enemmän sitä ja tätä, mutta en vaatinut ponilta yhtään sen enempää, kuin mitä se pienellä pyynnöllä tarjosi. Toiseen suuntaan taas keskiravi, jossa meinattiin lähteä asteen liian kovasti ja hapuilimme laukan sekaisesti, väistö sujui paremmin ja poni sai ansaitun kiitoksen. Vaikeista asioista on turha yrittää tehdä vaikeampia vaatimalla liikaa. Laukkaan siirtymisestä ja ympyrästä saimme toiselta tuomarilta jopa 7. Keskilaukassa sama homma kuin raveissa, siirtyminen takaisin harjoituslaukkaan täytyy olla selvempi. Täyskaarto ja vastalaukka meni hieman liian kiireellisessä tahdissa, mutta poni pysyi koko ajan vaaditussa laukassa, joten helpotin kiitokseksi siirtymistä käyntiin raviaskelten kautta. Uusi laukan nosto poiki taas seiskaa, ympyrä jäi nyt hieman liian pieneksi. Keskilaukassa sama meno jatkui, selvempi siirtyminen takaisin. Vastalaukka taas hieman liian kiireellinen, mutta muutoin ihan ok. Keskikäynti ja vapaa käynti jäivät vaisuksi ja polki enemmän paikallaan, kuin eteni yhtään mihinkään. Lopputervehdykseen tyytyväisenä ponin suorituksesta.


"Liikkuu energisesti, kivassa muodossa.
Keskiaskellajien jälkeen saisi siirtyä selvemmin perusaskellajiin.
Tyytyväisen oloinen poni. " 


"Siirtymisissä erot selvemmin näkyviin.
Tarkkana suoruuden kanssa varsinkin laukassa.
Muuten tasaista tekemistä. "

Tulokseksi 60,690% 10./22

21 kommenttia:

  1. Ihan huippua, onnea!

    VastaaPoista
  2. Hyvä te ja paljon onnea!!

    Teidän menoa on kyllä kiva katsella. Kotti vaikuttaa kovin tyytyväiseltä ponieläimeltä, ilme on ihanan tötterökorvainen ja elävä, vaikka samaan aikaan hän on niin kovin tyyni ja keskittynyt..sekä kivassa tasapainossa, kauniissa muodossa ja tasainen edestä.. Että propsit kuskille taitavasta koulutuksesta!

    Ja onpa Kotti saanut voimaa talven aikana! Raviin tullut ihan uutta volyymia! Liikkui paljon paremmalla energialla kuin syksyllä, eikä menovesi näyttänyt loppuvan kesken leikin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Kottilla on kyllä täyden kympin asenne kaikkeen! Ja kovasti se on saanut voimaa talven aikana, vaikka vasta aivan alkutekijöissä ollaankin. :)

      Poista
  3. Ompas nätin näköistä menoa! :)

    VastaaPoista
  4. Vau, onneksi olkoon hienoista prosenteista ja radoista! Kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, kaikki on hienon ponin ansiota! :)

      Poista
  5. Olet ihan liian isokokoinen tuolle ponille. Poniparka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta ratsastajan koosta, rodun alkuperämaassa määritelty yläpainorajaksi 69,8kg (11stones). Pituudesta ei ole mainintaa.

      Poista
    2. Minua kiinnostaisi tietää millä mittapuulla olen iso? Painoa on jopa vähemmän kuin monella poni-ikäisellä ja pituutta vielä vähemmän. Ikää on, se on totta, mutta vaöehtelen itselleni ja ponilleni olevani 16v. Poni uskoo ;) Mutta kyllä, heti jos jostakin löytyy kloonini pienempänä ja nuorempana, annan ponini hänen ratsukseen. Tämähän ei tosiaan mikään metrin poni ole, vaikka pikkuponiksi määritelläänkin ;)

      Poista
    3. Mielestäni oikein sopusuhtaisen näköinen ratsukko. Luojan kiitos meillä on aikuisratsastajia jotka kokonsa puolesta sopivat poneja kouluttamaan - näin saadaan lapsille niitä toimivia ratsuja.

      Poista
    4. Kiitoksia. Niin kyllähän nämä ponitkin jonkun täytyy kouluttaa. Suomessa ei vain ole vielä sellaista ponikulttuuria, mitä muista maista löytyy. Ja aikuisia poniratsastajia katsotaan paikoin hyvinkin kieroon. :/

      Poista
  6. Kyllä vaan, Kotti on kehittynyt mielettömästi! Hieno poni ja onnea voitosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kovasti yritetään kumpainenkin kehittyä :)

      Poista
  7. Voi mikä sattuma, blogisi tuli ihan muita asioita googlatessa vastaan ja tajusin tästä postauksesta, että näin teidät tuolla Harjun koulukisoissa! Oma ponini osallistui HeB-luokkaan vuokraajansa kanssa. Ihana päästä vielä kertomaan, että olette aivan ihana ratsukko, ja ponisi on älyttömän hieno! :) Ihastelin kaverini kanssa teitä jo verkassa. Onnittelut vielä luokkavoitosta - se oli täysin ansaittu! :)

    Terkuin toinen aikuinen poniratsastaja Mikkelistä :) Poni-ikä on koko ikä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia todella kovasti! :) Ponini on kyllä mahtava, voi kunpa osaisin sen kertoa hyvin ponille itselleenkin, kuinka upea otus se oikein on.

      Poista
  8. Ihana Kotti <3 Upean näköistä menoa. Onnea ja menestystä myös tulevaan! Kiva postaus! :)

    T. 26v ikuinen ponityttö :D ;) :3

    VastaaPoista