Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

21.4.2017

Pronssistakin saa kultaa, kun tarpeeksi kiillottaa



15.4.2017 Meillä oli aluehallimestaruudet Lappeenrannassa, Vipelen tallilla. Osallistuimme Kottin kanssa nuorten hevosten mestaruuteen, jossa ratana on helppo B:3. Edeltävällä viikolla ponin kanssa kävimme Tainan valmennuksessa ja sen jälkeen Kottilla oli keskiviikkona osteopaatin käsittely. Edellinen käsittely oli tammikuun lopulla, jolloin ponissa oli paljon hoidettavaa. Nyt olimme paljon paremmassa kunnossa, sillä edelliskerran ongelmista olimme tiputtaneet matkasta pois osan. SI-nivelen alue tulee varmasti aina olemaan ongelmallinen, toiminnallinen häiriö -sanoilla osteopaatti sitä kutsui. Paljon voimistamista, lihaksistoa ja tarkkaa työtä, jotta takaosa saataisiin symmetrisesti liikkumaan ja liikkuminen ponille vielä vaivattomammaksi. Mutta meissä kaikissahan on toispuolisuutta.

Osteopaatin käsittelyn jälkeen poni joutui olemaan vapaalla torstain ja perjantaina sain sen kevyesti ratsastaa. Voi apua, miltä pieni otukseni tuntui. Se oli jotenkin niin hukassa, mutta samalla energiaa täynnä oleva sähikäinen. Ja sama energia jäi lauantaille. Ei kovin viisasta ottaa osteopaatin hoitoa samalle viikolle kisojen kanssa, mutta meillä ei pahemmin ollut valinnanvaraa.

Lauantaina oli aikainen herätys, kamat kasaan ja menoksi. Pohjoisempaan Suomeen on aina raskaampaa ajaa, kuin etelänpään. Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin, joten poni sai pienen hetken olla trailerissa rauhassa, ennen kuin otimme sen ulos varustusta varten, josta matka jatkui verryttelyyn. Verryttely oli ryhmissä maneesissa. Kisapaikalla ei ollut muuta aluetta verryttelyä varten.


Verryttelyssä oli lisäksemme neljä muuta ratsukkoa, joista kaksi oli suomenhevosia. Poni on oppinut sietämään muita ratsukoita samassa tilassa, mutta pääsääntöisesti suokit aiheuttavat siinä pelkoreaktion etenkin laukkaavat sellaiset. Usein ne liikkuvat tanner tömisten ja sitä pieni ponini pelkää ihan hullun lailla. Ja niin meidän verryttelystä oli vain haaveena rento ja miellyttävä verryttely. Melkein olisi ollut parasta mennä kylmiltään radalle, eikä pelotella ponia turhaan verryttelyssä. Toisaalta ponin on hyvä oppia sietämään myös äänekkäämmin liikkuvat lajitoverinsa.

Radalle menimme neljänsinä, eli miltei verryttelyryhmän viimeisenä ja siinä tovin kerkesin ponia rauhoitella mieleltään, ettei tässä nyt suurempaa hätää ollut. Onneksi maneesissa oli vain yksi ratsukko kerrallaan.


Ennen radan alkua sain Kottin aika rennoksi ja mukavaksi, mutta taustalla oli koko ajan tunne, että poni saattaa säikkyä ja pelätä nyt aivan käsittämättömiä asioita. Alkutervehdykseen hyvällä ravilla,  hyvä pysähdys, mutta siinä se  onnistuminen sitten olikin. Liikkeelle ei lähdetty täsmällisesti, suoraan ravissa vaan poikittaen käynnissä, sillä poni pelkäsi tuomaria. Mur! Matka jatkui heti pettyneellä fiiliksellä, sillä alkuvaikutelma on kaikkein tärkein, se kulkee jokaisessa tehtävässä mukana, koko radan ajan. Virheet ratojen loppupäässä on helpompi niellä, sillä hyvin sujunut alkurata antaa tuomareillekin positiivisemman kuvan.

Poni oli alun kireänä kuin viulunkieli, en saanut sitä pehmeäksi enkä rennoksi. Kahdeksikko tuntui työläältä, kun poni ei taipunut kunnolla, mutta pikkuhiljaa se alkoi rentoutua ja kiemuraura sujui jo paljon miellyttävämmin. Laukannoston jälkeen alkoi hymykin nousta ratsastajan kasvoille, tunne siitä että kyllä me tämä rata loppuun saadaan ratsastettua. Laukassa ympyrä ja lävistäjällä raviin siirtyminen sujui ihan ok, toinen laukka nousi aavistuksen hitaammalla reaktiolla, mutta melko kivasti sekin. Käynti taaplattiin tyylillämme ja lopputervehdykseen, johon saimme ihan mukavan pysähdyksen.

Alun jälkeen rata sujui ongelmitta, mutta totta kai jäi harmittamaan, ettei perfektionisti onnistunut taaskaan suunnitelman mukaisesti. Kuitenkin Harjussa tehdyt puutteet saatiin tähän rataan korjattua, mutta Harjussa esitetty rata oli muutoin paljon sujuvamman ja paremman oloinen.


Pisteitä herui toiselta tuomarilta jopa yli 70%, mutta toinen ei niinkään pidä aikuisratsastajista, jotka ratsastelevat poneilla. Se on näkynyt jokaisessa radassa hänen tuomaroimanaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että kriittisesti meitä katsova tuomarikin oli laittanut monia seiskoja paperiin. Ja lopputulokseksi 68,409% jolla irtosi lopulta kolmas tila, eli Kaakkois-Suomen aluehallimestaruus pronssia. Joka sekin hieno saavutus, ottaen huomioon, että viimevuonna tulos oli 10% heikompi ja olimme tuloslistan häntäpäässä. Paljon on siis vuodessa saatu aikaan ja kärkitilat menivät ponia vuoden vanhemmille ratsuille.



Kyllä tässä on niin monta vuotta taaplattu pohjamudissa hevosten kanssa, että nyt näistä onnistumisista ja iloista osaa ottaa kaiken ilon irti. On niin mahtavaa, että kerrankin on ratsu, jonka kanssa pääsee silloin tällöin palkintoseremoniaankin. Ja tänä vuonna sinne on päästy jo kahdesti.

4 kommenttia:

  1. Kotti on vaan niin hieno ja koko ajan menee hienommaksi! Vau. Kyllä ponit vaan ovat parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ponit on kyllä parhaita <3

      Poista
  2. Tosi siistin näköistä ratsastusta❤👌

    VastaaPoista