Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

10.4.2015

Ensimmäinen IRAP-hoitokerta


Simo-Petteri kävi jo toistamiseen tällä viikolla Porvoon hevosklinikalla. Edellisellä kerralla, josta voit lukea täältä, kävimme luovuttamassa verta, josta seerumi valmistettiin. Nyt olikin ensimmäistä kertaa se todellinen hoitokerta, sillä verestä valmistettu seerumi oli valmis käytettäväksi.

Aikamme oli jo aamu yhdeksäksi, joten edessä oli taas turhan aikainen herätys ja lähtö. Simo oli jo eilisiltana pesty ja laitettu kirjaimellisesti pakettiin, ettei likaantuisi yöllä liiemmin. Jalkojen on oltava puhtaat, kun niitä piikitellään. Aamulla ei siis tarvinnut enää jäänä puhdistelemaan hevosta, vaan matkaan voitiin lähteä lähes suoraan karsinasta. 

Ensin oli taivutuskoe, sillä Simo mystisesti tahditti edellisviikolla ja yhtä mystisesti myös lopetti sen. Kahden ratsastuskerran selvä tahditus ei kuitenkaan ole missään määrin sallittavaa, vaikka ohi menikin. Taivutuskokeessa suuremmat reaktiot antoi yllättäen vasen jalka.

Status:
Mej ei kaviopihti arkuutta
Liikkeet:
- käynissä mtj ei mahdu ns. alle, hakee linjaa
- ravissa ei selvää ontumaa, otj ponnistaa heikommin

Taivutuskoe:
- mej dist nivelet: vej erit. taivutusarka, reaktio 3/5, oej lievää arkuutta, reaktio 2/5

Niinpä molemmista etujaloista hoidettiin IRAPilla sekä vuohis- että kavionivelet.
Edessä on karsinassa lepoa tämä päivä, seuraavat 3-4 päivää kävelyä ja kontrolli sekä jatkohoidot kahden viikon kuluttua. Tavoite ja toive olisi, että hoito tepsisi niin hyvin, että kontrollin jälkeen pääsisimme kolme kuukautta eteenpäin, ilman hoitoja. Välissä voimme kuitenkin normaalisti treenata ja kisata, doping-sääntöjen mukaan, joka aineella on 14vrk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti