Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

1.8.2016

Kansikuvapoika

 
 
Tuore Foresti -lehti on kolahtanut postiluukkuihin tämän päivän aikana, viimeistään  huomenna, kaikille Foresti -yhdistyksen jäsenille. Lehden taitto on käsialaani, tein homman elämäni ensimmäistä kertaa. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen, mutta huomasin, että lehdestä on jäänyt kokonaan muutama juttu pois, joka tietenkin harmittaa. Vika ei ole painossa, vaan minun tekemässä työssäni. Materiaalia tuli niin paljon, että menin aivan sekaisin niitä plärätessäni. Asia täytyy korjata seuraavaan lehteen, sillä jutun tekijätkin ovat nähneet vaivaa, antaessaan esittelyjä poneistaan. 

Kansikuvassa komeilee tietenkin tuore Hillside -varsa, eli Frodo, alle 12 tunnin ikäisenä. 
 
Ei lehdestä sen enempää, irtonumeroita voi tiedustella New Forest -poniyhdistyksestä, josta löytyy paljon muutakin tietoa Foresteista, mikäli rotu kiinnostaa. 
 
 
Gottfrid on treenannut ahkerasti, lomailun lisäksi. Kottin treenit ovat olleet nyt enemmän estepainotteisia ja tulokset tosiaan on käsin kosketeltavissa. Tai silmin nähtävissä.. Poni kävi taas tänään estetreeneissä ja suoritti jo rastastajan kanssa todella mallikkaasti laatuponikilpailun esteradan tehtäviä. Ponista alkaa löytyä ponnistuksiin terävyyttä, joka on todella mukava asia. Vielä on työmaata edessä, mutta aikaakin miltei kaksi kuukautta. 

Koulutreenien osalta olen pitänyt hieman taukoa. Muutaman kerran olen käynyt ponilla keventelemässä kentällä ja se on tuntunut aivan mielettömän hyvältä, jonka takia en olekaan sitä halunnut rassailla kentällä liikaa. Poni on ilmoitettu DTT:n kouluratsastuskilpailuihin Laaksolle, jossa osallistumme taas Paccelli cupin osakilpailuun. Lauantaina käydään siis viimeiset möröt tiputtamassa Laakson osalta niskasta pois, toivottavasti. 
 
 
Singleton on aloittanut käyntitreenit puomeja apuna käyttäen. Ja voi kuinka vaikeaa ja raskasta käynti voikaan hevoselle olla, kun se todella joutui nostamaan ja venymään. Kävelemään kropan läpi. Hevonen, jolle koko kropan käyttö on ollut aina helppoa ja luontaista, ja nyt se vaikutti siltä, ettei se vaan yksinkertaisesti pysty ottamaan yhtään askelta enempää. Vahvistamista siis tarvitaan ja paljon. Kuntoutuminen on aloitettu ja tästä ei tosiaan ole suunta kuin ylöspäin. Rauhassa hyvä tulee, eikä omaan silmääni hevosen kävely näytä ilman rasastajaa sellaiselta, että sen selkään voisi harkita nousevansa vielä tässä vaiheessa. Mutta kaikki aikanaan. 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti