Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

18.10.2017

Trip to New Forest 2017 1

Joskus tammikuun aikoihin päätimme ajankohdan ja varasimme lennot. Se oli sitten sitä myöten selvä. Vuosia kestänyt jahkailu ja ajatus siitä, että sitten joskus, oli käymässä toteen. Me olimme lähdössä poniemme kotimaahan, Englantiin. Sinänsä ihmisten matkustaminen ei ole temppu eikä mikään. Jokainen matkustaa, milloin mihinkin. Meille se on kuitenkin tavallisesta poikkeavaa. Kun asuu kaukana kaikesta tukiverkostosta, johon kuuluu lasten- sekä hevostenhoitajat, ei reissuihin lähdetä tuosta vain. Eikä varsinkaan sellaisiin, joissa vietetään pidemmän aikaa. Se vaatii suunnittelua useammalta taholta. Ja minä kyllä viihdyn hyvin kotona, ei minua matkustaminen kiehdo. Elokuun lopulla se kuitenkin tapahtui, minä hyppäsin lentokoneeseen yhdessä mieheni ja kuuden muun matkaseuralaisen kanssa. 


Lähtöaamun herätys oli kolmen aikaan yöllä. Meiltä ajaa nykyisin alle kaksi tuntia Helsinkiin. Aina ei ole ollut niin, mutta uusi moottoritie tulee kulkemaan aivan vierestämme, olemme Kottin kanssa käyneet silloin tällöin tarkastamassa tietyömaan laatua, maastoretkillä ollessamme. Tie nopeuttaa reilusti matkustamista. Sen vuoksi emme katsoneet tarpeelliseksi mennä yöksi lentokentän hotelliin. Kesälomani sai siis alkaa heikosti nukutuilla unilla. Reagoin helposti muutoksiin, niinpä tein tälläkin kertaa. Meillä oli kylmää ja sateista koko kesän, saapuessamme Englantiin aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Siellä oli suorastaan liiankin lämmintä. Väsymys ja ilmastonvaihdos tekivät tehtävänsä - olin koko reissun sairaana. 



Gatwickin lentokentältä alkoi suunnistus kohti eteläistä Englantia, Brockenhurstia, luonnonsuojelualuetta, jossa ponit saavat elää villina ja vapaina, rajatuilla alueilla. Saavuimme perjantaina ja lähdimme takaisin lentokentälle maanantaina. Koko sen välisen ajan vietimme yömme Meerut B&B ssä. Isäntäväki otti koko kahdeksan henkisen poppoon avosylin vastaan. Huoneet olivat kauniita. Englannissa oli samaan aikaan bank holiday. Se on ikään kuin suomalaisten pyhäpäivä, jolloin lähes kaikilla on töistä vapaata. Väkeä oli liikenteessä meidän lisäksi muutaman muunkin ihmisen verran. 


Englannin arkkitehtuuri, alueella jolla olimme, oli jotain todella kaunista ja vanhanaikaista. Kaikki rakennukset ovat rakennettu samaan tapaan. Pihamaat on rajattu aidoilla, jottei ponit ja muut eläimet pääse pihoille. Heidän pihat olivat erittäin siistejä, ainakin julkisivulta. Paljon pensaita ja jopa palmuja. Osa pihoista oli vaatimattomasti, mutta kauniisti hoidettu. Toisiin oli selvästi panostettu paljon. Yhtä kaikki, jokainen oli kaunis.


Tämä ja kaksi seuraavaa kuvaa ovat Gatwickista, mutta edelleen kaunista arkkitehtuuria. 



Vaatimaton on kaunista

Tiet eivät olleet ihan samanlaisessa kunnossa kuin Suomessa. Sen lisäksi, että ne olivat kapeita, vesistön valloittamia, saattoi siellä oli jokin nelijalkainenkin edessä. Ihanin tapaus oli aasi, joka oli jäänyt keskelle tietä imettämään jälkeläistään. Maisemat olivat hyvin pitkälti erilaiset kuin täällä meillä. Tai niin aluksi ajattelimme, mutta oikeastaan ei ne nyt niin hirveästi eroakaan Suomesta. Suomessa pidetään tien varsien kasvillisuus matalana, tien vieressä on ojat ja onhan kasvillisuus erilaista. Mutta esimerkiksi minun lapsuusmaisemat ovat hyvin pitkälti sitä, että tien vieressä on sankka puusto, kummallakin puolella. Olihan tuolla todella kaunista, liikennemerkit hauskoja ja hetkittäin tuntui kuin olisi keskiajalle saapunut. 



Näihin kuviin teki blogger omiaan, eikä suostunut yhteistyöhön asettelun ja järjestyksen kanssa. 


Villiponeihin ei saa koskea. Niillä ei juurikaan ole ollut ihmiskontaktia elämässään, muutamaa kertaa lukuun ottamatta, ne saattavat siis olla vihaisia. Tämä varsa käveli emänsä kanssa vastaan, kun olimme tulossa kaupasta takaisin yöpaikkaamme. Se halusi tutustua minuun lähemmin. Minä en kosketellut sitä, mutta tämä varsa tuli koskettelemaan minua kiinnostuneena, ihanalla pehmoisella turvallaan. Se nuolaisi käsivarttani. Merkkasiko se minut ihmisekseen? Olisikohan se halunnut tulla meidän mukana Suomeen? Nummilla kävellessämme vastaan tuli toki muutamia muitakin poneja, jotka mielellään tekivät tuttavuutta turistien kanssa. Olen kuitenkin aika hysteerinen tautien kanssa. Meillä on kotona hyvin steriili talli, siellä ei kulkutaudit jyllää samalla tavalla, kuin vilkkaammissa paikoissa. Niinpä pelkäsin tuovani näistä poneista vaatteideni mukana jonkun hyppykupan poneihini.  
Aamuvarhain nummilla vallitsi rauha ja hiljaisuus. Sumun takaa pystyi näkemään rauhassa käyskenteleviä eläimiä. Mikä ihaninta, kun siellä käveli kaksin miehensä kanssa, oli siellä hiljaisuus yllä edelleenkin. Kahdeksan henkinen miehistö ei ihan totta pysty siihen hiljaisuuteen.















Pieni pala Forestia teille maistiaisiksi.
Reissusta kirjoittelen varmasti vielä useamman postauksen,
tässä alkupaloja. 

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja tunnelmaa! Mä olen käynyt kahdesti tuolla ja myönnetään, ei olla luokse tulleita poneja tai aaseja poiskaan työnnetty.. Olitteko myös ponien huutokauppaa seuraamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei meidänkään matkaseurue voinut hätistää poneja pois, mutta itse yritin välttää kontaktia niihin, hysteerikkona. Huutokauppaa ei ollut, olimme katsomassa nfpb & cs breed show'ta. Välipäivänä tuurilla satuttiin näkemään myös driftiä. Näistä tulee oma juttunsa :)

      Poista
  2. Ihania kuvia kauniista paikoista, kylläpä tämän myötä tekee mieli itselläkin matkustaa samoille seuduille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuolla oli kyllä älyttömän kaunista, kaikki maisemat, talot ja ihan arkiset asiatkin. Vain menninkäiset puuttuivat, olisi voinut kuvitella olevansa sadussa.

      Poista