Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

30.10.2017

Vastalaukkoja maailmaa vastaan

Kuinka todennäköistä on, että auto hajoaa juuri silloin, kun sitä tarvitaan oikeasti? Se on tapahtunut meille jo kertaalleen, joten päätimme olla autoa edellä. Meillä on kaksi autoa, vetoauto ja sen varalle vetoauto, jos sattuu niin, että ykkösauto hajoaa.

Siellä se lepää, korjaamon pihalla, laskun päällä oli lappu "ei luovutuskunnossa". Eipä mitään, eihän tässä hätiä, kun on se kakkosauto, joka juuri kävi huoltamolta uutta pakoputkisarjaa. Lämmin huoltohalli ilmeisesti maistuu autoille, sillä tämä kakkonen tahtoo sinne myös uudelleen. Kyllä se korjaamosetä sanoi, että voi sillä hetken ajella. Minä ajoin, pari kertaa töihin ja takaisin. Lopulta pummikyydillä kotiin, kun hyytyi keskelle paikkakuntamme vilkkainta tieosuutta. Sinne se jäi parkkiin odottamaan, että joku kävisi rysäyttämässä sen vaikka paskaksi, tai että v.tukseltamme saisimme sen hinattua joku hiljainen ilta kotiin. Todennäköisyys sille, että kaksi kunnossa olevaa autoa menee pieneen, yksinkertaiseen remppaan, jää sille tielleen, on hyvin pieni. Niin kuitenkin on käynyt nyt.


Ensin ei harmittanut. Ypäjän reissu on vain yksi kisa muiden joukossa. Poni on ollut pääasiassa viime viikot huono ratsastaa. Ei nyt mikään tosi huono, mutta siihen mitä se on yleensä nyt ollut, se on ollut paljon huonompi. Ajattelin, että ehkä on ihan hyväkin, jos jätetään keimit nyt välistä. Vaikka pelkästään tähän on valmistaudittu kovasti. On hoidatettu lihaksia, valmentauduttu, tehty ihan kaikkea extraa, mitä ei muutoin niin tehdä.

Keskiviikkona meillä oli valmennus. Viime valmennuksessä ponin kireää ylälinjaa rentoutettiin. Kävin valmennuksen jälkeen maastossa, jossa poni vei hetkittäin tätiä kuin märkää rättiä. Mutta varmasti aukesi jokainen lukko, mikä kropasta löytyi. Nyt se näkyi ponissa. Ponissa, joka ilmoitti, että nyt on parasta kaivaa paksuimmat loimet kaapista, sillä täällä on kylmä! Valmennuksessa poni oli super! Ja se tässä kaikessa autojen hajoamisessa eniten vituttaa. Löysimme vihdoin taas sen sävelen, joka meillä on ollut aina, viime viikkoja lukuun ottamatta. Ja olemme autotta. No eipä sillä, pummikyydillä on liikuttu töihinkin, että jos ei Ypäjälle, niin ei kyllä mihinkään muuallekaan lähdetä.

Autotta perähikiällä on muuten aika perseestä. Kaksi töissä käyvää ihmistä, onneksi lapset on syyslomalla mummolassa, eipä tarvitse kaupassakaan käydä. Ajattelin jo valjastavani Kottin työmatkan taittajaksi, mutta tuli lunta ja ponilla on vain kesäkengät. No saahan niihin hokit, mutta nyt tarvitsisi tilsakumit..


Perjantaina se v-kirjaimella alkava tunnetila oli kasvanut uusiin sfääreihin. En tiedä oliko loppupeleissä ihan siitä kiinni, muttta kroppa petti töissä, päässä sumeni. Ambulanssilla terkkarilta toiselle lääkäriä etsien, jotta sain lähetteen keskussairaalaan. Siellä vierähti loppupäivä koneisiin kytkettynä, vikaa etsittiin aivoista varpaisiin. Veriarvoissa oli poikkeavuuksia, mutta muutoin terve tyttö. En kehdannut kiireisiltä ja hyvinkin ruuhkautuneilta lääkäreiltä kysyä, voiko vitutukseen jopa kuolla?! Jostain viruksesta se lääkäri puhui, ei pitänyt vitutusta syypäänä..

Elämä täällä onnelassa on ollut jotain muuta kuin onnea. Onneksi lapset ovat saaneet olla mummolassa poissa tästä myrskystä. Nyt mies vaihtaa kolmanteen vara-autoon renkaita. Seuraavaksi olisi trailerin vuoro. Kyllä, olen päättänyt sinnikkäästi päästä kisoihin, kun menopelinkin saimme. Tässä voi kuitenkin vielä moni asia mennä pieleen ennen sitä. Jos ei muuta, niin sen tämä viikko on opettanut. Koskaan, et koskaan tiedä, mitä seuraava hetki tuo tullessaan. Elämä voi heittää häränpyllyä ihan seuraavan sekunnin aikana. Ja niin se heittikin, heti trailerin renkaiden vaihdon jälkeen. Pienen ajon jälkeen ei kiristetty pultteja, vaan etsittiin niitä pitkin kuljettua 400 metrin matkaa. Rengas löytyi helposti, kun sivupeilistä sen kulkua perästä pystyi seuraamaan. Kyllä, nyt jos koskaan maailma potkii meitä oikein koko vuoden edestä!

Iloitkaamme siis onnesta silloin, kun siihen on aihetta. Meillä on asiat ihan hyvin. Ne voisivat olla paremminkin, mutta ei ne nyt huonostikaan ole. Kissa kehrää sylissä, takkatuen ääressä. Voittaa mennen tullen lääkärissä makoilun!


Ja uskokaa tai älkää, me saavuimme ponin kanssa sunnuntaina Ypäjälle ja nyt kirjoitan tätä loppuun. Teksti on kirjoitettu lauantaina, kissa kehrää edelleen sylissä nyt, kun viimeistelen tätä julkaisuun. Itse reissusta tulee aivan oma tekstinsä! 

2 kommenttia:

  1. No huh, kyllä on ollut huonoa tuuria vähintäänkin koko vuoden tarpeiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, ja se vain jatkuu. Kolmas auto jätti iltavuoron jälkeen tytön pulaan havittämällä virrat. Olipa kivaa etsiä apua iltahämärässä. Onneksi sattui pari avuliasta miestä avuksi. Tsiisus, nyt jo riittäisi. En tiedä enää itkenkö vai nauranko.

      Poista